Jääskenpiha, Espoo

Luonnonläheistä elämää Espoon Laajalahdessa

Jääskenpiha on kodikas paritalo perinteikkäällä omakotialueella Espoon Laajalahdessa. Talo vehreine pihoineen on alun perin rakennettu kahden perheen kodiksi.

Talon uudempaan osaan, yksikerroksiseen lisäsiipeen, on 2022 avattu 9-paikkainen koti vammaisille henkilöille. Jokaisella asukkaalla on oma asuinhuone invamitoitettuine wc-/kylpyhuonetiloineen. Oma huone takaa oman rauhan ja yhteisistä ruokailu- ja oleskelutiloista löytyy seuraa silloin kun sitä haluaa. Huoneessa on valmiiksi hoitosänky, sekä yöpöytä, mutta oman huoneen voi sisustaa mieleisekseen omilla tutuilla ja tärkeillä tavaroilla. Asukkaiden yhteisessä käytössä on oleskelutila, viihtyisä katettu terassi korotettuine kukka-/istutuslaatikoineen sekä vehreä piha. Myös talon kuntosali on asukkaiden sekä henkilökunnan käytössä.

Asukkaiden kanssa on aktiivista toimintaa niin talon sisällä, kuin ulkopuolella yksilöllisesti heidän toiveensa kuunnellen.  Lisäksi kuukausittain järjestetään yhteinen retki, jonka kohde suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa. Grilli kuumenee ja sauna lämpiää toiveiden mukaan. Päiväkahvit juodaan usein koko porukka yhdessä. Yhdessä nauretaan, iloitaan ja halataan.

Ympäröivä asuinalue tarjoaa mukavia ulkoilureittejä rauhallisella omakotialueella.

Asukkaaksi Jääskenpihalle voi hakeutua oman hyvinvointialueen vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän kautta. Kysy lisää Jääskenpihan johtajalta: Hanna Väisänen, puh. 0409052185 tai hanna.vaisanen@yhhoiva.fi

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut:

  • Jääskenpiha on yhdeksänpaikkainen, ympärivuorokautinen, yli 18-vuotiaiden vammaisten henkilöiden tehostetun palveluasumisen koti. Asunnot ovat kooltaan n. 20-25 m2. 

Yhteystiedot

Jääskentie 22, 02140 Espoo

Puhelinnumerot

Hoitajat 24 h

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

Liesitori, Vantaa

Iloisen ilmapiirin ryhmäkoti sekä seniorivuokra-asuntoja loistavalla sijainnilla

Keskeisellä paikalla Myyrmäessä, vain kivenheiton päässä juna-asemalta, sijaitseva Liesitorin ryhmäkoti on tarkoitettu kehitysvammaisille ja autisminkirjon asiakkaille. Nuorten aikuisten asukkaiden arki on menevää ja vilkasta. Lähellä on onneksi kaikki Myyrmäen palvelut, joten tekemistä riittää.

Ryhmäkodin ilmapiiri on iloinen, tänne on mukava tulla myös työvuoroon. Asukkaat kertovat viihtyvänsä”, hymyilee eräs ohjaaja.

Ryhmäkodin yhteinen arki rakentuu asukkaiden omien menojen ympärille. Aamuisin melkein kaikki asukkaat lähtevät päivätoimintaan ja iltapäivisin osa saattaa käydä harrastuksissa tai kaupungilla esimerkiksi tukihenkilön tai vapaaehtoisen kanssa. Muiden kanssa puuhaillaan yhdessä jotain toiveiden mukaista aktiviteettia tai käydä vaikka ulkoilemassa. Läheinen trampoliinipuisto on ollut suosittu paikka! Tiistaisin ryhmäkodilla pidetään asukaskokous, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita ja suunnitellaan ryhmäkodin yhteisiä toimintoja. Leffaillat ovat olleet kestosuosikkeja!

Domuksen keskuskeittiöstä tulee lounaat ja päivälliset viitenä päivänä viikossa (ma-pe), muulloin ruuat valmistetaan itse ja asukkaat pääsevät vaikuttamaan ruokalistan suunnitteluun asukaskokousten kautta.

Liesitorin ryhmäkoti sijaitsee Asunto Oy Vaskivuorentie 12 Senioritalo Vantaan toisessa kerroksessa. Asukkaaksi ryhmäkotiin haetaan vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän kautta. Ryhmäkotipaikka on mahdollinen kaikkien lähikuntien kehitysvammaisille asiakkaille.

Yrjö ja Hanna -säätiö omistaa talosta 10 seniorivuokra-asuntoa, joihin voit hakeutua asumaan Yrjö ja Hanna Kotien sivuilta löytyvällä lomakkeella.

6/2026: Senioritalossa vapaana 1 asunto, kysythän lisätietoja yksikön johtajalta. 

Talon alakerrassa toimii myös parturi-kampaamo ja hieroja.

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut:

  • 12-paikkainen ryhmäkoti kehitysvammaisille ja autismikirjon asiakkaille. Asukkaiden käytössä on oma, itse sisustettu huone. Huoneet ovat kooltaan yli 20 m2 ja kaikissa huoneissa on oma invamitoitettu wc-/suihku sekä oma parveke. Lisäksi yhteisessä käytössä on kodikkaat yhteistilat, sauna ja tilava parveke.
  • 10 seniorivuokra-asuntoa, 31-38 -neliöisiä yksiöitä ja 39-61 -neliöisiä kaksiota. Vuokran ja vesimaksun (25 €/as/kk) lisäksi asukkaat maksavat peruspalveluvastiketta (55 €/asunto/kk). Peruspalveluvastikkeeseen sisältyy 1 h/kk kotipalvelua (siivousta) arkisin klo 8-16, ympärivuorokautisen turvapuhelinkutsuihin vastaamisen sekä 3 hälytyskäyntiä/asunto/kk arkisin klo 8-16.

 

Yhteystiedot

Vaskivuorentie 12, 01600 Vantaa

Puhelinnumerot

Palveluvastaava
Hoitajat 24/7

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

Martinpuisto, Vantaa

Menoa ja meininkiä Martinpuiston ryhmäkodissa

Tekemisen meininki näkyy heti ryhmäkodin ovelta sisään astuttaessa. Aamuisin riittää vilinää, kun kaikki asukkaat valmistautuvat päivään ja lähtevät päivätoimintaan. Asukkaiden ollessa päivätoiminnassa henkilökunta hoitaa asukkaiden ja ryhmäkodin juoksevia asioita. Iltapäivällä asukkaat palailevat päivän riennoista kotiin ruokapöydän ääreen, minkä jälkeen halukkaiden kanssa vietetään aikaa yhdessä erilaisten aktiviteettien ja arjen askareiden parissa. Osa käy omissa harrastuksissa ja jotkut tapaavat tukihenkilöitä. Illalla rauhoitutaan iltapalan ja iltapuuhien pariin.

Viikoittaisissa asukaspalavereissa keskustellaan ajankohtaisia asioita, kysytään asukkaiden ruokatoiveita viikolle, sovitaan kotitöistä ja yhteistä aktiviteeteistä.

Meille on tärkeää, että vietämme ryhmäkodissa aikaa yhdessä, asukkaiden ehdoilla. Ryhmäkodissamme parasta on palkitseva työ. Se, että näkee onnistumiset ja saa hyvää palautetta”, kertovat Martinpuiston ohjaajat.

Martinpuiston ryhmäkoti sijaitsee Vantaan Martinlaaksossa kävelymatkan päässä asemalta. Läheltä löytyy muun muassa kirjasto, uimahalli, kauppoja, kahviloita ja lenkkipolkuja, eli paljon tekemistä ja puuhaa nuorille.

Erityisen suosittua on ulkoilu, jota harrastetaan paljon. Asukkaat pitävät myös keilaamisesta, nyrkkeilystä, askartelusta ja musiikin kuuntelusta. Kesän hitti on tietysti grillaaminen omalla terassilla. Kaksi kertaa viikossa on saunapäivä ja ryhmäkodilta löytyy jopa oma poreamme asukkaiden käyttöön.

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut:

  • 9 hengen ryhmäkoti nuorille aikuisille kehitysvammaisille / autismikirjon asiakkaille. Jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka nuori on sisustanut oman näköisekseen. Asukkaiden käytössä on lisäksi yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat, viihtyisät saunatilat ja tilava terassi.

 

Yhteystiedot

Raappavuorenpolku 1, 01620 Vantaa

Puhelinnumerot

Palveluvastaava
Hoitajat 24/7

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

Domus, Helsinki

Kaupungin sykettä ja kotoista pullantuoksua

Helsingin keskustassa, Kampin metroaseman ja kauppakeskuksen naapurissa sijaitsevan Leppäsuon palvelutalon kaksi ryhmäkotia tarjoavat ympärivuorokautista asumispalvelua kehitysvammaisille sekä ikääntyneille. Samassa kiinteistöissä sijaitsee myös ravintola, jossa valmistetaan lounaat ja päivälliset useisiin Yrjö ja Hanna Koteihin pääkaupunkiseudulla. Palvelutalon asukkaiden kanssa järjestetään yhteisiä juhlia ja tapahtumia, joihin kaikki talon asukkaat ovat tervetulleita. Myös lukuisat vapaaehtoiset tuovat ryhmäkotien arkeen mukavaa vaihtelua ollessaan apukäsinä retkillä tai ulkoiluissa, piipahtaessaan juttelemassa tai tuodessaan vaikka koirakaverin kyläilemään asukkaiden iloksi.

Domuksen ryhmäkotien asukkaat pääsevät helposti nauttimaan kaupungin sykkeestä ja esimerkiksi kaupoilla käynti on monen mielestä mukavaa puuhaa. Kesällä on helppo lähteä retkelle vaikkapa Suomenlinnaan tai Linnanmäelle! Kävelyretki Hietaniemen hautausmaan suuntaan vie Lapinlahden puistoalueelle, missä meri ja luonto ovat läsnä.

Ryhmäkoti Kirsikka (2. krs)
Kehitysvammaisten ryhmäkodin yhteisöllinen tunnelma tulee vastaan jo ovella, kun asukkaat huikkaavat olohuoneen sohvilta iloiset tervehdykset vieraalle! Tänään moni on jo ehtinyt käydä päivätoiminnassa ja omissa harrastuksissa ja ryhmäkodissa on mm. väritetty ja maalattu yhdessä. Arki rakentuu jokaisella asukkaalla yksilöllisesti oman arjen sisällön mukaan. Suurin osa asukkaista käy työ- tai päivätoiminnoissa ja vapaa-ajalla puuhataan monenlaista mielekästä ja osallistavaa toimintaa yhdessä. Erityisen suosittua tekemistä ovat yhteiset leffaillat, saunominen, musiikkihetket, pelailu sekä erilaiset liikuntahetket talon kuntosalilla.

Ryhmäkoti Leppis (3. krs)
Pienessä ryhmäkohdissa on lämmin tunnelma. Hoitajat tuntevat asukkaat ja jokaisen asukkaan hoito on yksilöllistä. Yhdessä kokoonnutaan ruokailemaan ja viettämään aikaa. Lämminhenkinen tunnelma näkyy arjessa pieninä hetkinä: silityksinä, halauksina sekä kiireettömyyden kokemuksena. Leppiksessä suosittua puuhaa ovat jokaviikkoinen tuolijumppa, ulkoilu, laulu ja musiikki sekä ihan arkinen yhdessäolo ja juttelu. Bingoa ja tietovisailua ryhmäkodissa pelattaisiin vaikka joka päivä!  

Kotihoidon palveluja
Leppäsuon palvelutalon asukkaiden on mahdollista ostaa kotihoidon palveluita.

Saatavilla olevat palvelut:

  • Ryhmäkoti Kirsikka on 15-paikkainen ryhmäkoti aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Jokaisella asukkaalla on oma tilava huone, jonka asukas sisustaa mieleisekseen. Lisäksi asukkaiden yhteisessä käytössä ovat ruokailu- ja oleskelutilat, aistihuonetila, saunatilat sekä parveke.
  • Ryhmäkoti Leppiksessä on 17 asukaspaikkaa ikäihmisille. Asukashuoneita on 16, joista yksi sopii myös pariskunnalle. Huoneet ovat yli 20 m2 ja kaikissa on oma invamitoitettu wc-/suihku. Asukkaiden yhteiskäytössä ovat ruokailu- ja oleskelutilat, viihtyisät saunatilat sekä parvekkeet.
  • Kotihoidon palveluita Leppäsuon palvelutalossa asuville senioreille.

 

Yhteystiedot

Leppäsuonkatu 4 A, 00100 Helsinki

Puhelinnumerot

Johtaja
Leppis-ryhmäkoti
Johtaja
Kirsikka-ryhmäkoti
Palveluvastaava
Leppis ja Kirsikka
Opiskelijavastaava
Kaikki yhteydenotot Leppis-ryhmäkodin harjoittelupaikkoihin liittyen s-postitse

Ryhmäkoti Kirsikka (kehitysvamm.)

Hoitajat

Ryhmäkoti Leppis (ikäihmiset)

Hoitajat

Ravintola Kamppi

Kettiö

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

Omenatarha, Espoo

Aktiivista yhteisöllisyyttä Omenatarhassa

Kauppakeskus Omenan vieressä sijaitsevan Omenatarhan palvelutalon yhteisö muodostuu ryhmäkotien asukkaista, kotihoidon piirissä olevista asiakkaista ja talossa asuvista senioreista.

Ryhmäkoti Omenan kehitysvammaisista asukkaista osa käy päivätoiminnoissa ja omissa harrastuksissaan. Ryhmäkodissa järjestään päivittäin viriketoimintaa ja ulkoillaan yhdessä. Viriketoiminnassa huomioidaan asukkaiden yksikölliset kiinnostuksen kohteet.  Ison Omenan ostoskeskukseen on helppo piipahtaa porukalla kahville tai pikku ostoksille. Asukkaaksi Omenaan haetaan kaupungin vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän kautta.

Talossa on pitkät perinteet vapaaehtoisten vetämillä ryhmillä sekä erilaisilla yhdessä järjestetyillä tapahtumilla. Alakerran monitoimitilassa kokoontuu mm. Runoryhmä ja Musaklubi, jotka ovat kaikki avoimia sekä ryhmäkotien asukkaille että talon asukkaille. Perinteisiä ja odotettuja yhteisiä tapahtumia ovat mm. kesäjuhlat.  

Kerran viikossa kokoontuvassa päivätoiminnassa nautitaan virkistävästä vaihtelusta sekä ennaltaehkäisevästä ja kuntouttavasta ohjelmasta yhdessäoloa unohtamatta. Palvelu tukee samalla omaisten ja omaishoitajien jaksamista. Päivään kuuluu aamupala, lounas ja päivällinen sekä erilaisia osallistujien toimintakykyä ylläpitäviä aktiviteetteja sisällä ja ulkona. Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo, jutteleminen ja tunne osallisuudesta. Päivätoiminta on maksullista ja päivätoimintaa haetaan hyvinvointialueen vammaispalvelun kautta. 

Omenatarhan tiloissa toimii Omenatarhan kotihoito. Palveluiden tarkoituksena on tukea asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan. Palvelut suunnitellaan asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Ne voivat olla esimerkiksi lääkkeiden jakoa, henkilökohtaisen hygienian hoitoa, sekä avustamista ulkoilussa ja erilaisissa asioinneissa. Kotihoidon palveluihin haetaan oman hyvinvointialueen senioripalveluiden kautta tai itsemaksavana.  Kaikki talossa asuvat voivat tilata kotihoidon palveluja asumisensa tueksi. 

Talon monitoimitilaa voi vuokrata mm. kokouksiin, kerhotoimintaan tai juhlien pitopaikaksi. Kiinteistössä toimii myös ulkopuolisen yrittäjän ravintola, jossa voi nauttia lounasta tai poiketa iltapäiväkahville. 

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • 21-paikkainen ryhmäkoti Omena ikääntyville kehitysvammaisille. Ryhmäkodin asukkaat asuvat kodinomaisesti ja kalustavat omat huoneensa itse omien toiveidensa mukaan. Ryhmäkodissa on yhteisiä tiloja kaikille asukkaille: ruokailu-, keittiö- ja oleskelutilat. Ryhmäkodissa asuvat asukkaat saavat toisista asukkaista ja hoitajista mukavaa seuraa ja yhdessä tekemisen iloa. Samassa kiinteistössä omissa kodeissaan asuu muutama ryhmäkodin tukiasukas, jotka vierailevat ryhmäkodissa säännöllisesti ja saavat ryhmäkodin hoitajilta tukea ja ohjausta.
  • 18 senioreille tarkoitettua kaksiota, kooltaan 39,0-46,0 m2. Vuokran suuruus on 19,92 €/m2. Vuokran ja vesimaksun (23 €/asukas/kk) lisäksi asukkaat maksavat peruspalveluvastiketta (93 €/asunto/kk), joka peritään kaikista asunnoista. Peruspalveluvastikkeeseen sisältyy 1h/kk perussiivousta tai vaihtoehtoisesti asiointiapua arkisin klo 8-16, turvapuhelimen käyttömaksu sekä 3 hälytyskäyntiä arkisin klo 7-18 välillä, muista käynneistä peritään erillinen maksu hinnaston mukaan.
  • Kotihoidon palvelua Omenatarhan palvelutalossa sekä lähiseudulla asuville ikääntyville. Palveluita voi saada itsemaksavana, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen myöntämällä palvelusetelillä tai maksusitoumuksella. Kotiin annettavia palveluita ovat kotihoidon palvelut, lääkehoidon palvelut, saattopalvelut, asiointiapu sekä ateriapalvelu.

Yhteystiedot

Piispansilta 16, 02230 Espoo

Puhelinnumerot

Palveluvastaava/sairaanhoitaja Omena
Ryhmäkoti Omena

Avopalvelut

Sairaanhoitaja

Vuokrattavat tilat

Kabinetti ja monitoimitila
Tilan vuokrausta koskien, otathan yhteyttä Kodin johtajaan

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti  yhteyttä kodin johtajaan!

Kaikki asuntomme ovat valitettavasti tällä hetkellä varattuja ja jonossa on useita kiinnostuneita asukkaita.

 

 

 

Pihlajakoti, Turku

Mutkatonta elämänmenoa palvelutalo Pihlajakodissa

Pihlajakoti tunnetaan mukavasta ja virkeästä ilmapiiristä. Asukkaiden yhteiset hetket rytmittävät monen päivää: yhteislaulu, levyraati, bingo, pelit ulkona ja sisällä, tietovisat, liikunta ja monet muut ohjatut tuokiot kokoavat asukkaat viettämään arkea yhdessä. Pihlajakodin yhteisiä tiloja, kuten ruokailutilaa ja sen tv- ja oleskelunurkkausta voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Rauhallinen sisäpiha kutsuu asukkaita viettämään aikaa ulkona ja vaikkapa grillaamaan. Kesällä sisäpiha on vehreä keidas! 

Pihlajakotia Turun Martissa ympäröi kaunis puutalomiljöö. Ympäristön kävely- ja pyörätiet sopivat hyvin liikuntarajoitteisille. Keskustaan ja läheisiin ruokakauppoihin on lyhyt matka, ja palvelulinja ja linja-autot kulkevat aivan läheltä. 

Asunnot ovat tilavia yksiöitä, kaksioita tai kolmioita ja osassa asunnoissa myös omat saunat: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Muistisairaiden ja kehitysvammaisten ryhmäkodeissa asukkaalla on oma huone ja kylpyhuone. Ryhmäkodeissa on lisäksi yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat.

Äiti on ollut jo 20 vuotta asukkaana. Kaikki menee oikein hyvin, kehuu henkilökuntaa hirmuisesti.

Asukkaamme saavat arjessaan tarvitsemaansa apua, hoivaa, kuntoutusta, tukea – ja seuraa. Jokaiselle asukkaalle nimetään omahoitajat, jotka toimivat yhteistyössä niin läheisten kuin muiden toimijoiden kanssa. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoivaan. Meillä Pihlajakodissa viihtyvät ikäihmiset, kehitysvammaiset, vammaiset ja mielenterveyskuntoutujat. 

Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turvarannekkeen, joka mahdollistaa turvallisen asumisen. Henkilökuntaa meillä on paikalla ympäri vuorokauden.

Poika on tyytyväinen. Hoitajat ovat saaneet hänet hymyilemään ja nauramaan, mitä hän ei ole tehnyt moneen vuoteen.

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • Pihlajakodissa on 57 turvallista ja valoisaa asuntoa ikä-, mielenterveys- ja vammaispalvelunasukkaille ja 15 vuokra-asuntoa senioreille, johon mahdollista ostaa kotiin vietäviä palveluita. Lähes kaikkiin asuntoihin kuuluu tilava, lasitettu parveke.
  • Ympärivuorokautista asumista tarvitseville ikäihmisille on kaksi ryhmäkotia, joissa on yhteensä 18 asuntoa.
  • Kehitysvammaisille henkilöille on 20 ryhmäkotiasuntoa.

 

Yhteystiedot

Ojarinne 5, 20810 Turku

Puhelinnumerot

Johtaja
Vammaispalvelut. Valkopihlaja ja Pihlajamarjan ryhmäkoti
Johtaja
Vanhuspalvelut ja mielenterveyskuntoutujat. Syyspihlaja, Punapihlaja ja Pihlajankukan ryhmäkoti
Fysioterapeutti
Annariikka Koivunen
Telefax

Muistisairaiden ryhmäkoti PIHLAJANKUKKA

Puh. 24/7
Sairaanhoitaja

Kehitysvammaisten ryhmäkoti PIHLAJANMARJA

Puh. 24/7
Sairaanhoitaja

Ikäihmisten palvelut SYYSPIHLAJA

Puhelinnumero
Palveluvastaava / sairaanhoitaja

Vammaisten palvelut VALKOPIHLAJA

Puh. 24/7
Palveluvastaava / sairaanhoitaja

Mielenterveyskuntoutujien palvelut PUNAPIHLAJA

Puh. 24/7
Palveluvastaava / sairaanhoitaja

Vapaat / vapautuvat asunnot

Pihlajakodin asuntoihin on jatkuva haku. Täytä asuntohakemus ja tarjoamme vapautuvia/vapaita asuntoja asukasvalintaohjeistusta noudattaen. Hakemus on voimassa vuoden.

Lisätietoja asunnoista saat kodin johtajalta.

Hae asuntoa

Lounakoti, Rovaniemi

Lempeä kuin lounatuuli

Lounakodin lämmin tunnelma on tulijaa vastassa jo ulko-ovella. Yhteisissä tiloissa on harvoin hiljaista, kun oleskelutilat täyttyvät elämästä. Suosittua asukkaiden yhteistä ajanvietettä ovat laulu- ja musiikkihetket, vierailijoiden esitykset, aivojumppa sekä liikuntatuokiot ja venyttelyt. Jokaviikkoisen bingon aikaan on jokainen tuoli varattu!

Lounakotia ympäröivät rauhallinen metsäinen luonto ja kauniit maisemat. Ulos on esteetön pääsy, ja moni nauttiikin luonnon läheisyydestä pihapenkillä istuen. Kävelyillä suuntaamme lähiympäristöön. Viihtyisä piha tarjoaa paikan yhteisille juhlille, makkaran- ja lätynpaistolle ja muille yhteisille tapahtumille.

Lounakodissa on avoin ja turvallinen kodinhenki! Saan olla oma itseni, juuri sellainen kuin olen.

Palveluasunto on tilava yksiö, kaksio tai kolmio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Meille voi sopivan asunnon ollessa vapaana muuttaa myös pariskunta yhteiseen asuntoon. Oman huoneen voi jokainen sisustaa itse. Lounakodin mukavat oleskelu- ja ruokailutilat ovat kaikkien asukkaiden vapaassa käytössä.

Tarjoamme ympärivuorokautista hoivapalvelua ikääntyneille ja vammaispuolen asukkaille. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turvarannekkeen.

Ensimmäinen Yrjö ja Hanna Kodeista, Lounakoti, on valmistunut vuonna 1998 ja saanut laajennusosan vuonna 2012.

 

Yhteystiedot

Pohjatuulentie 2, 96900 Rovaniemi

Puhelinnumerot

Palveluvastaava (vammaispuoli)
Palveluvastaava (ikäpuoli)
Fysioterapeutti
Sairaanhoitaja
Luppo
Hoitajat 24 h
Luppo
Sairaanhoitaja
Naava
Hoitajat 24h
Naava
Sairaanhoitaja
Kelo
Hoitajat 24h
Kelo

Kiinteistöhuolto

Lassila & Tikanoja Oyj
päivystys

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

Onnela-koti, Kajaani

Kodin onnea palvelutalo Onnela-kodissa

Onnela-kodin tunnelmaa leimaa ympäröivä luonto: Kajaanijoen jokilaakso puustoineen on vaikuttava maisema. Asukkaiden ilo on rauhallinen sisäpiha, joka mahdollistaa leppoisan oleskelun aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Yhteisiä oleskelu- ja ruokailutiloja sekä kuntosalia voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Esteettömissä tiloissamme on helppo liikkua.

Vuonna 2001 valmistunutta Onnela-kotia ympäröi kävely- ja pyöräteiden verkosto. Kauppa ja muut palvelut löytyvät läheltä, ja Kajaanin keskustaan on vain puolen kilometrin matka.

Onnela-koti täytyy elämästä, kun jokapäiväiset yhteiset hetket kokoavat asukkaat viettämään aikaa yhdessä. Suosittua ajanvietettä ovat jumpat, bingo sekä musiikki-, luku- ja askartelutuokiot. Luonto ja luonnonmateriaalit ovat tärkeä osa hoivatyötä. Asukkaiden iloksi ja mielenvirkistykseksi Onnela-kotiin on rakennettu aistihuone Kianto, jonne on tuotu pieni pala Kainuun korpea. Kiannossa levotonkin muistisairas rauhoittuu kuuntelemaan linnunlaulua ja nuotion räiskettä. Aistihuone hiekkapolkuineen ja pitkospuineen tarjoaa myös mahdollisuuden tasapainon harjoittamiseen. Katso lisätietoa sekä video Kiannosta.

Tärkeintä täällä on hoitajien ystävällisyys ja huomaavaisuus sekä mukavat naapurit.

Onnela-kodissa on omalla parvekkeella tai terassilla varustettuja palveluasuntoja ikääntyville ja kehitysvammaisille. Asunto on tilava yksiö tai kaksio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Myös muistisairaiden ryhmäkodin asunnon jokainen voi sisustaa omaksi kodikseen.

Apu, hoiva ja tuki löytyvät kädenmitan päästä. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turvarannekkeen, joka mahdollistaa turvallisen asumisen. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden.

Moni arvostaa mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Lääkehuolto ja valmiiksi katettu ruokapöytä tekevät arjesta vaivatonta.

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • Onnela-kodissa on 23 yhteisöllisen asumisen asuntoa, joissa on keittiö ja esteetön wc-/kylpyhuone.
  • Ryhmäkoti Metsätähdessä on 7 asuntoa muistisairaille ja Suvannon puolella 5 asuntoa. Ryhmäkotiasuminen on tarkoitettu ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmisille.

Palveluasumisessa vuokran lisäksi asukkaalta peritään peruspalvelumaksu sekä hoivapalvelumaksu, jonka suuruus riippuu asukkaan hoivan tarpeesta. Hoivapalvelumaksuun voi käyttää Kainuun soten myöntämää kotihoidon tai ns. tavallisen asumisen palveluseteliä.

Ryhmäkotiasumisessa hoivapalvelujen maksamiseen voi käyttää ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliä.

Yhteystiedot

Onnelantie 2, 87100 Kajaani

Puhelinnumerot

Palveluvastaava
Ryhmäkoti Metsätähti
Palveluasuminen 24 h

Kiinteistöhuolto

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

Kirkkopiha, Järvenpää

Omaan tahtiin Kirkkopihan palvelutalossa

Lämmin tunnelma on tulijaa jo ovella vastassa. Yhteiset tilat täyttyvät elämästä, kun asukkaat kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä – suosittuja ovat esimerkiksi liikunta- ja musiikkihetket, ulkoilu ja retket. Välillä innostutaan karaokesta ja pyörähdetään tanssilattialla! Oleskelu- ja ruokailutiloja, saunaosastoa sekä kuntosalia voivat kaikki talon asukkaat käyttää vapaasti. Esteettömissä tiloissamme on helppo liikkua.

Vuonna 2003 toimintansa aloittaneessa Kirkkopihassa on rauhallinen ja suojainen pihapiiri, johon elämää, vilskettä ja vilinää tuovat välillä viereisen päiväkodin lapset. Ryhmäkodin asukkaat nauttivat myös omasta aidatusta terassista, joka on lämpimään vuodenaikaan kuin toinen olohuone.

Sadan metrin matkalla tavoitat kaupat, apteekin, teatterin ja muut kulttuuririennot, torin – kaikki keskustan palvelut. Kirkon ympäristö ja rantapuisto Tuusulanjärven rannalla tarjoavat mainiot ulkoilumaastot.

Parasta on lämmin tunnelma ja mukavat hoitajat.

Kirkkopihassa on palveluasuntoja vammaisille ja ikäihmisille. Asunto on tilavalla parvekkeella varustettu yksiö tai kaksio: koti, johon omat tavarat ja tutut elämäntavat muuttavat asukkaan mukana. Myös pienen, ympärivuorokautista hoivaa tarjoavan ryhmäkodin huoneen jokainen sisustaa omaksi kodikseen.

Apu, hoiva ja tuki löytyvät kädenmitan päästä. Palvelumme joustavat asukkaan tarpeen mukaan satunnaisesta avusta ympärivuorokautiseen hoitoon. Jokainen asukas saa tarvittaessa käyttöönsä turva- ja hyvinvointirannekkeen, joka mahdollistaa voinnin seurannan ja turvallisen asumisen. Henkilökuntamme on paikalla ympäri vuorokauden.

Moni asukas arvostaa mahdollisuutta pyykkihuoltoon ja siivoukseen. Lääkehuolto ja valmiiksi katettu ruokapöytä tekevät arjesta vaivatonta. Kirkkopihassa käydään syömässä myös talon ulkopuolelta.

Toisten asukkaiden, henkilökunnan ja vieraiden seura tuo asukkaiden elämään iloa!

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • Kirkkopihassa on 31 palveluasuntoa ikäihmisille ja vammaisille henkilöille. Asunnot ovat kooltaan 37,5 – 42,0 m2.
  • Vammaisille henkilöille on tarjolla myös pieni, viiden asunnon ryhmäkotityyppinen asumisvaihtoehto.
  • Huomioithan, että tällä hetkellä vapaana asuntoja vain vammaispalveluiden asiakkaille

 

Yhteystiedot

Yhteiskouluntie 8, 04400 Järvenpää

Puhelinnumerot

Hoitajat 24 h

Kiinteistöhuolto

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.

 

Kurkelanhovi, Akaa

Pysyvää ja turvallista arkea Kurkelanhovissa

Akaan Toijalan keskustan tuntumassa ja torin läheisyydessä sijaitseva Kurkelanhovi tarjoaa turvallisen kodin ikääntyville sekä muille arjessa apua tarvitseville. Asuntoja lämminhenkisessä Kurkelanhovissa on yhteensä 24 ja ne soveltuvat myös pariskunnille. Palveluasunto on oma koti, johon tutut tavarat ja elämäntavat muuttavat asukkaan mukana.

Kurkelanhovin arki on elämänmakuista: asukkaat saavat elää omannäköistänsä arkea, yhteiset peli- ja kahvitteluhetket sekä porinatuokiot yhdistävät talon asukkaita. Säännöllisissä asukaskokouksissa suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa talon yhteistä toimintaa. Kesällä vietämme paljon aikaa yhdessä ulkona pelaillen ja kesäpäivistä nauttien.

Asukkaamme saavat arjessaan tarvitsemaansa apua, hoivaa ja tukea, kuten ateria-, siivous- ja pyykkipalveluja. Hoitohenkilökuntaa on talossa paikalla aamuvarhaisesta iltamyöhään, yöhälytykset hoitaa yrittäjäkumppanimme.

Kiinteistön ensimmäisessä kerroksessa on keittiö- ja ruokailutila, monitoimitila sekä sauna- ja pesuhuonetilat. Asunnot sijaitsevat 2.-4. kerroksissa ja ne ovat kooltaan 37-49,5 m2 ja ne ovat tyypiltään huone + tupakeittiö –ratkaisuja. Jokaisessa asunnossa on parveke.

Asukkaaksi Kurkelanhoviin voi hakeutua oman hyvinvointialueen ohjaamana.

Saatavilla olevat asumisen muodot ja palvelut

  • 24 yhteisöllisen asumisen asuntoa, jotka soveltuvat myös pariskunnille

Yhteystiedot

Sipiläntie 1, 37800 Akaa

Puhelinnumerot

Sairaanhoitaja
Kurkelanhovi 1
Kurkelanhovi 2

Kiinteistöhuolto

Kotikatu Oy
Kiinteistöhuollon päivystysnumero

Tervetuloa tutustumaan!

Haluatko tulla tutustumaan asumiseen meillä?
Ota ystävällisesti yhteyttä kodin johtajaan.